AJ&J Service Oy:

Perustamisvuodesta 2001 lähtien yrityksemme kehitys on ollut koko ajan nousujohteinen yhteiskunnallisen tilanteen vaihteluista huolimatta. Henkilöstön määrä on vaihdellut työtilanteesta riippuen yhdeksästä kahteenkymmeneen. Vuoden 2010 lopussa yrityksessämme työskenteli neljä toimihenkilön lisäksi 15 pintakäsittelyalan ammattilaista.

Osaavaa henkilöstöämme koulutamme säännöllisesti sekä yhteistyössä materiaalinvalmistajien kanssa että muilla tavoin. Mm. kaikilla teollisuusmaalareillamme on Teräsrakenneyhdistyksen myöntämä palosuojamaalarin sertifikaatti. Innovatiivisuus ja yhteinen halu oppia uutta ja kehittää omaa toimintaamme takaavat asiakkaillemme jatkuvasti alan huippuosaajien palvelut. Kiinnitämme erityistä huomiota työturvallisuuteen sekä kannustamme henkilöstöä aloitteelliseen toimintaan tälläkin saralla. Näin toimimalla luomme hyvän ja motivoivan ilmapiirin koko yritykseen. AJ&J Service Oy:n selkäranka on monitaitoinen ja osaava, omaa työtään kehittävä henkilöstö.

Yrityksemme panostaa ympäristönsuojeluun kaikessa toiminnassa. Mm. laatujärjestelmämme on rakennettu ympäristönäkökulmat huomioiden. Pyrimme kaikessa toiminnassamme kestävään kehitykseen, kierrätykseen ja yhteisen ympäristömme suojelemiseen.


AJ&J Service Oy:n

Ikaalisten pintakäsittelylaitos on yli sata metriä pitkä halli, joka on kunnostettu mittavalla remontilla v. 2006 lopussa vastaamaan kaikin tavoin nykyaikaiselle maalaamolle asettavia vaatimuksia. Laitoksella voidaan suorittaa vaativaakin pintakäsittelytyötä, mm. palosuojamaalauksia keskitetään Ikaalisten yksikköön. ARS-Team Oy:n konepaja toimii samassa kiinteistössä, joten asiakkaan on mahdollista saada kokonaispalvelua teräsrakentamisesta märkämaalaukseen asti.

Parkanon yksikön käytössä on 844 m2:n maalaushalli jossa suoritetaan teräsraepuhallukset sekä märkämaalaukset ja erikoispinnoitukset. Hallin ovet ovat 6,5x12m, joten suuriakin kappaleita pystytään käsittelemään. Kappaleiden maksimipituus on 48m ja maksimi nosturiteho on 50tn. Lisäksi käytössämme on 300m2:n pesuhalli, jossa käsiteltäviin kappaleisiin voidaan suorittaa rasvanpoisto emulsiopesulla, joka soveltuu kaikille metalleille. AJ&J Service voi myös pakata valmiit kappaleet sopimuksen mukaan joko kevyeen kotimaiseen pakkaukseen, maantiekuljetuksia varten tai vientipakkauksiin.

Seinäjoen toimipiste sijaitsee Kapernaumin teollisuusalueella. Korkealaatuinen pinta tuotetaan ajanmukaisilla tiloilla ja laitteilla sekä pitkällä kokemuksella aina prosessin suunnittelusta valmiin tuotteen pakkaukseen ja lähetykseen asti. 

Parasta pintaa ja palvelua!